Suomen poliisihallinnon henkilöstö SPH ry

Numoa Oy

Kuudes maku 

Laura Ashley 

Kotisivut Aasa Studiolta

THT ry:n kotisivut löytyvät osoitteesta

Talviklassikko Stadikalla 4.2.2012 klo 15.00

Talviklassikko 4. 2. 2012 klo 15.00 Helsingin olympiastadion

Helsingissä pelattiin 2011 ensimmänen jääkiekon SM- liigaottelu ulkona olympiastadionilla. Siinä kohtasivat Jokerit ja HIFK.  Ottelu oli osa runkosarjaa ja siitä jaettiin normaalit sarjapisteet.

Ottelua seurasi huikeat 36644 katsojaa. mikä on uusi pohjoismaiden ennätys jääkiekko-ottelun yleisömäärässä.  Tuolloin HIFK voitti ottelun maalein 4-3.  Voittomaalin laukoi Mikael Granlund, jonka ottelussa käyttämä pelipaita huutokaupattiin 10022 euron summasta.  Rahat lahjoitettiin Suomen icehearts ry: lle.

Talviklassikosta pyritään tekemään jokavuotinen paikalliskamppailuperinne, jossa järjestäjävastuu vaihtuu vuorovuosin HIFK:n ja Jokerien välillä.  Tänä vuonna ottelu oli vaarassa jäädä pelaamatta, kun stadionsäätiö oli huolissaan nurmikon kestävyydestä.  Sopimukseen onneksi päästiin ja lätkäfanit saavat upean kokemuksen. HIFK:n markkinointijohtaja Roland Carlssonin mukaan lippuja on vielä tänään 10.1 myynnissä kolmisentuhatta.  Paikat ovat kaarteissa, pitkät sivut sekä vip- paketit on loppuunmyyty. Lippuja kannattaa kysellä lippupalvelusta. Myös HIFK:n kotiottelussa torstaina lippuja voi kysellä fanipisteestä.