Joka päivä 5 alle 30- vuotiasta nuorta tai nuorta aikuista siirtyy työkyvyttömyyseläkkeelle mielenterveysongelmien vuoksi. Suomen akatemian tuoreen tutkimuksen mukaan joka 5. nuori on saanut 21 vuoden ikään mennessä hoitoa mielenterveyspulmiinsa. Sama tutkimus osoittaa, että vanhempien köyhyys altistaa nuoria sairastumaan. Suomalaiset lapset ja nuoret käyttävät masennuslääkkeitä 3 kertaa enemmän kuin 10 vuotta sitten.
Heli Hätönen on todennut väitöskirjassaan, että maailmanlaajuisesti joka 10. henkilö sairastaa jotakin mielenhäiriötä elämänsä aikana. Suomessa yleisimpiä ovat masennus, ahdistuneisuus ja päihdeongelmat. Mielensairaudet koskettavat yksilöitä, heidän lähiympäristöään ja koko yhteiskuntaa. Häiriöt ovat usein luonteeltaan pitkäaikaisia. Niihin liittyy huomattavan paljon inhimillistä kärsimystä, elämänlaadun vähenemistä ja syrjäytymistä yhteiskunnasta. Mielenterveyspotilaiden kuolleisuus on jopa kolme kerta suurempi kuin väestöllä keskimäärin.
Terveydenhuollolla on oma merkittävä rooli potilaiden itsenäisen selviytymisen tukemisessa. Euroopan unionin terveyspoliittisissa linjauksissa onkin nostettu yhdeksi keskeiseksi painopistealueeksi potilaiden itsehallinnan vahvistaminen. Tämä tarkoittaa potilaiden osallistumiseen, terveyden ylläpitämiseen ja sairauden kanssa arjessa selviytymiseen liittyvien taitojen tukemista ja lisäämistä. Potilaiden itsehallintaa tukemalla on mahdollista vähentää mielenterveyshäiriöiden aiheuttamaa taakkaa ja lisätä hyvinvointia.
Mielenterveyspotilaat siis tarvitsevat tukea selviytyäkseen. Yksi tuenantaja on Mielenvireys ry. Se on 1970 perustettu mielenterveysyhdistys, jonka tarkoitus on aktivoida ja yhdistää Oulun ja ympäristökuntien alueella psyykkisistä häiriöistä kuntoutuvia ihmisiä. Yhdistyksen toiminta-ajatuksena on mielenterveyskuntoutujien toimintakyvyn ylläpitäminen, syrjäytymisen ehkäisy sekä aseman parantaminen vertaistuen keinoin.
Mielenvireyden tiloissa kokoontuu n. 20 ryhmää viikottain ja päivittäin kävijöitä on 20-50 henkilöä, arvioi hallituksen puheenjohtaja Anna-Maija Lahdenperä. Jäsenille järjestetään monenlaista ohjelmaa mm. eri juhlapäivinä kuten vappuna, laskiaisena ja ystävänpäivänä. Myös retkiä tehdään paljon ja ne ovatkin aina hetkessä täynnä. Tälle vuodelle tulossa on ainakin Tallinnanmatka, teatterimatka Kemiin ja päiväretki Kalajoen sanifaniin. Ryhmiä vetävät koulutetut vertaisohjaajat, joilla itselläkin on kokemusta mielenterveysongelmista.
Monille kävijöille yhdistys on ainoa paikka sosiaalisten suhteiden solmimisiin ja toiminnanjohtaja Aija Syväkankaan mukaan kävijöitä onkin tällähetkellä niin paljon, etteivät resurssit enempää antaisi myöten. Raha-automaattiyhdistys tukee yhdistyksen toimintaa ja se onkin turvattu ainakin 2014 asti Lisätietoa ohjelmasta, retkistä, kursseista ja muusta toiminnasta löytyy osoitteesta www.mielenvireys.com.