THT ry:n kotisivut löytyvät osoitteesta
Uusimmat uutiset
Etsi sivustolta
Etusivu
Yhteisen hyvän puolesta
- Category: Kolumni
- Created on Tuesday, 10 January 2012 10:59
- Last Updated on Tuesday, 07 February 2012 12:39
- Published on Tuesday, 10 January 2012 10:59
Olen lähtenyt mukaan presidentinvaalikamppailuun siitä syystä, että haluan palvella Suomen yhteistä hyvää. Väitän, että olemme parhaiten menestynyt maa toisen maailman sodan jälkeen – olemme nousseet vaikeasta tilanteesta uuteen kukoistukseen. Kun ajat ovat olleet vaikeat, olemme näyttäneet kykymme.
Nyt taloustilanne on jälleen haastava, ja meidän täytyy tehdä vaikeitakin ratkaisuja. Vaikka olemme menestyneet hienosti, yhtä helppokulkuista tietä matka ei ole ollut. Olemme kohdanneet ongelmia, aivan kuten nytkin kohtaamme. Siksi vaikeisiin asioihin täytyy kiinnittää erityistä huomiota.
Olen itse huolestunut siitä, että olemme tiellä eriytyneeseen yhteiskuntaan. Onko niin, että suuri joukko nuorisoa syrjäytyy passiiviksi ”selviytyjiksi” sosiaalitukien avulla? Nuoret ostetaan hiljaisiksi ja muut tekevät mielenkiintoisemmat tehtävät eikä kasvava joukko nuoria ja nuoria aikuisia pääse osallistumaan maamme rakentamiseen. Tarjoamme nuorille vääriä malleja ja sysäämme vastuun nuorista yhteiskunnan harteille.
Pahimmillaan nuorten syrjäytyminen alkaa olla periytyvää ja moni jää myös aikuisiässä yksinään. Tämä on väärin. Se on sekä yksilölle että yhteisölle kohtuutonta ja korvaamaton tappio.
Muutama vuosi sitten pääministeri Vanhanen totesi aivan oikein, että tarvitsemme lisää lapsia. Paradoksaalista on se, että samaan aikaan valtiosihteeri Raimo Sailas totesi, että meillä on 50000-60000 syrjäytynyttä lasta ja nuorta. Nuoria syrjäytyy siis yhden ikäluokan verran.
Miksi haluan puhua nuorison syrjäytymisestä enkä esimerkiksi Euroopan talouskriisistä? Vastaukseni on: jolleivät presidenttiehdokkaat, niin kuka sitten, sillä nimenomaan syrjäytyneet tarvitsevat presidenttiä esittämään vaihtoehtoja ja näkemyksiä, jotta heidän asiansa pysyy esillä.
Eikö yhteiskunta tue tarpeeksi nuoria kasvamaan aikuisiksi ja ottamaan osaa maamme rakentamiseen - olemmeko ulkoistaneet välittämisen ja unohtaneet yhteisöllisyyden ja lähimmäisenrakkauden? Entä mikä on yksilön oma vastuu tulevaisuudestaan? Näitä kysymyksiä on äärimmäisen vaikea analysoida ilman, että keskustelua käydään eri ääripäistä huutaen toisten ohi. En kuvittele löytäväni vastauksia näihin kysymyksiin, mutta valotan omia lähtökohtiani.
Todettakoon selvästi: itse olen sitä mieltä, että suomalaisella yhteiskunnalla on oltava varaa panostaa kaikin käytettävissä olevin keinoin siihen, että nuorilla on aidot mahdollisuudet antaa panoksensa Suomen hyväksi. Toisaalta olen sitä mieltä, että yhteiskunnan ei pidä olla lannistava tukiautomaatti eikä opettaa nuoria elämään passiivisena sosiaalitukien varassa. Ihmisten opettaminen elämään sosiaalitukien varassa ei ole välittämistä. Ei se ole edes sosiaaliturvan tarkoituskaan, ainakaan omasta mielestäni. Kiteytän aidot mahdollisuudet seuraavasti: kaikille tulee tarjota mahdollisuus osallistumiseen ja vastuun ottamiseen omasta elämästään. Mahdollisuuksien tasa-arvo on niin tärkeä asia, että sen toteuttamiseksi rikkaan on kannettava suhteellisesti enemmän vastuuta kuin köyhän.
Entä sitten puheet ”pakkotyöstä” tai ”-yrittämisestä”? Käsitteet ovat vääriä. Kaikkea työtä ja yrittämistä tulee arvostaa. Ei ole pakkotyötä tai -yrittämistä, oikeistolaista eikä vasemmistolaista työtä. On vain suomalaista työtä ja suomalaisia tekoja, joita haluan edistää. Työtä kannattaa tehdä, koska se on huomattavasti palkitsevampaa kuin olla passiivinen tuen kohde.
Suomen etu on varmasti se, että ahneuden yhteiskunnan sijasta pyrkisimme työn ja yrittämisen Suomeen. Kaikkien on siis kannettava kortensa kekoon, sillä yhteiskunnan tukea tarvitaan, jotta nuoret voivat kunnioittaa työntekoa ja yrittämistä ja heitä kannustetaan omaan elämänhallintaan. Se on myös mainio tapa parantaa yhteistä hyväämme ja tehdä Suomesta parempi paikka meille kaikille.
Sauli Niinistö
